Maailman ensimmäin min tekemä ploki!

Noniin. Tähän sitä ollaan tultu. Minä, joka jo pitkään olen taistellut, uinut vastavirtaan tätä tietotekniikan uurtamaa syvää, kaiken ja kaikki mukaansa imaisevaa suurta uomaa pitkin, olen perustanut blogin.
Mitä on tapahtunut?

Noh, niinhän se kävi myös minun ja facebookin välisessä (nyt jo kolmatta vuotta kestäneessä) viha-rakkaus-välinpitämättömyys-suhteessa: painostuksen alla kovinkin muori murtuu! Alunperinkin liityin facebookiin kavereiden painostuksesta, jotta voisin helposti pitää heihin yhteyttä ollessani ulkomailla; jakaa ajatuksia ja kuvia kaikille yhteisesti, eikä erikseen jokaiselle esimerkiksi sähköpostitse. Onhan se niinkin.
Kai? Siispä hurraa yksilöllisyyden ja yksityisyyden katoavaisuus! ;)

Myönnettävä se on, näillä "reissuilla" ei minulla todennäköisesti aika riittäisikään kirjoittaa jokaiselle erikseen, latailla kuvia jokaisen sähköpostiin jne. Että onhan tämä tietotekniikan ja verkkomaailman aikakausi mitä ihmeellisin ja ihanin. Se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa. -> aasinsilta: tämä pieni kulkija on siis tällä kertaa kulkemassa kohti Saksan ihanaa ihmemaata, jossa viettää koko kesän. Ja tällä kertaa, aikoo myös kirjoittaa tätä blogia matkan varrella. (Inhoan muuten, kun ihmiset puhuvat itsestään kolmannessa persoonassa, joka muuten pitäisi kieltää lailla, joten tästä eteenpäin lupaan ja vannon, etten niin enää tee!)

"Tämä pieni kulkija" , siis MINÄ (!)  vietän siis aikaani elokuun alkupuoliskolle asti siis enimmäkseen Saksan liittotasavallassa. (saattaa olla, että ehdin hieman reissailla myös muuallakin mutta siitä lisää myöhemmin...)
Suoritan kesän aikana opintoihini kuuluvaa, 12 opintopisteen laajuista "ammatillisen kasvun syventävää harjoittelua" kokemukselliseen oppimiseen/elämyspedagogiikkaan (experiential learning/outdoor education/ erlebnispädagogik)  erikoistuneessa organisaatiossa, jossa työskentelen ohjaajana. (Tulipa hirmusti vaikeita sanoja! -voi luoja, kuka näitä nimihirviöitä oikein luo?) Tämä on viimeinen harjoitteluni ammattikorkeassa, jonka jälkeen pitäisi sitten laittaa oppari pakettiin, tehdä rästit pois alta ja valmistua yhteisöpedagogiksi.
-Vetävä nimi, eikö totta?  Jännittävää? Ainakin minusta on!

Jokatapauksessa, huh-huh, olipa pitkä alustus näinkin yksinkertaiseen asiaan.
Kokeillaanpa uudestaan, toisella tavalla:

Moi tyypit. Vaikka miä en tykkää nörtteillä, ni painostuksen takii miä silti rupeen kirjottaa blogii että tyä voitte lukee min kuulumisii ku miä teen kesän ajan harjotteluu Saksas. 
Auf Wiedersehen, miä lähen ens torstain! Moro.

-SaaRa-